Lapsi istumassa puisella portilla

Sam Hardy-Linna on alun perin Englannista mutta kotiutunut vahvasti Suomeen vuodesta 2010 alkaen. Hän on kotikoulussa kasvatettu käytännön tekijä, joka jätti yliopiston väliin, kääri hihat ja alkoi traktorikuskiksi. Tekemällä oppien Sam on kerännyt kokemusta erilaisista tehtävistä yli 20 vuoden ajan – traktoreiden pesusta korporaation sisäisen startupin vetämiseen.

Hän on parhaimmillaan, kun pääsee haastamaan oletuksia "normaalista" ja etsimään ratkaisuja laatikon ulkopuolelta.

Korporaatiomaailman raameihin törmäillessään Sam löysi itsestään kyvyn ja intohimon ymmärtää, mistä brändissä on kyse, miten se linkittyy strategiaan ja kuinka sen täytyy elää yrityksen kulttuurissa, jotta sillä olisi mahdollisuuksia näkyä tuotteessa ja markkinoinnissa.

Maataloustaustansa takia Sam on kuin kotonaan korjaushommissa työpajalla, mutta myös asiantuntijatiimin rakentamisessa ja minkä milloinkin idean myymisessä yleisön edessä. Kun mies ei ole rakentamassa brändejä, hänet voi löytää keskisuomalaisen järven rannalta miettimästä, mitä hullua seuraavaksi tekisi.

Samin elämää ja oivalluksia brändistä voit seurata LinkedInissä.

Ota yhteys

Käytämme evästeitä sivuston toimintaan ja, luvallasi, ymmärtääksemme sen käyttöä Google Analyticsin avulla. Lue lisää